maanantai 23. maaliskuuta 2015

Broileri


Huh, muutunkohan kohta broileriksi?

Housut ja paidat kiristää, kun "voima" kasaantuu reisiin ja käsivarsiin. Liikkuvuus on kuitenkin lisääntynyt ja olen jopa juossut muutaman kerran noin 5 km lenkin. Toivottavasti aika entinen vielä jossain vaiheessa palaa eli aika, jolloin juokseminen sujui kuin tanssi.

Puristusvoimaa


Tämän päivän kyykkyhaaste oli 190  ja se tuli tehtyä aamulla kolmessa osassa. Aina välissä pieni kävely ja ravistelu. Ei tee pahaa :)
Parvekkeen ovi hiukan raolleen niin happi ei lopu.

Tikiksen vatsahaaste on mukava. Siinä on hyvät liikkeet, selkeät videot ja iloiset vetäjät.
On mukavaa ja outoa saada jotain laadukasta ihan ilmaiseksi.


Ei ole ihan auennut mitä kaikkea tällä pallolla voi tehdä

Ryhmävalmennuksessa oli ravintosessio viime torstaina. Proteiineja pitää saada oman painonsa verran, siis 1g/painokilo. Tähän minun on kiinnitettävä huomiota. Ei taida joka päivä täyttyä.

Hiilihydraatit sen sijaan kyllä täyttyy. Tuollainen 120 g tulee täyteen tosi helposti.

Niinhän se on että kaloreita pitäisi syödä sen verran kuin kuluttaa ja jos haluaa laihtua niin kaloreita pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. Tiedossa on, mutta toteutus on hiukan ontuvaa.


Täytyy myös kiinnittää huomiota istumiseen. Kun nousee seisomaan, niin energiankulutus nousee heti 20 %.
6 tunnin istuminen vahingoittaa yhtä paljon kuin 110 minuutin liikunta tuo hyötyä.

Violan kanssa istutaan koneella kuin "tatit" ihan liikaa


Kun lepoaineenvaihdunta kerrotaan seuraavan taulukon mukaisella kertoimella, niin saadaan laskettua päivän energiantarve.

Vapaa-ajan aktiivisuus                                     Työn aktiivisuus
                                                              kevyt                  kohtuullinen              raskas
ei lainkaan                                              1,3                         1,5                          1,7
satunnaista                                              1,5                         1,7                          1,9
päivittäin                                                 1,7                         1,9                          2,1
poikkeuksellista                                      2,0                         2,2                          2,4

lepoaineenvaihdunta x (kerroin) = päivän energian tarve
Jos haluat pudottaa painoa, niin energian määrää vähennetään tapauskohtaisesti 500 -1000 kcal/päivä



Uimassakin on tullut käytyä... kohta ei enää ole avantoa :)

Että tämmöistä tänne tänään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti