Eihän tästä tunnu loppua tulevan. Kuumat aallot ovat jatkuvasti kiusanani. Heti kun ajattelenkin jotain hiukan hankalampaa asiaa, aallot vyöryvät tai ihan muuten vaan. Aamuyöstä hiki lentää ja sen jälkeen tulee tietysti kylmä.Aamuyöstä ei unikaan enää maistu. Illalla olen sitten ihan poikki eli kaikkeen tekemiseen täytyy oikeasti ryhtyä, että siitä tulisi jotain.
Onneksi on talvi ja ulkona on kylmä. Pakkasessa kävely on upeaa. Minulla on nykyään lenkkikaveri Iines, joka vie aamuisin viiden jälkeen lenkille ja iltasella sitten vaihtelevasti lenkitän sitä riippuen kaikista muista menoista.
Olin marraskuun ilman makeisia ja nyt joulukuussa olen taas palannut mieliharrastukseni pariin. Heti kilot nousevat ja oma tuntemus on myös, että aallot lisääntyvät. Olokin on kuin "syötinsialla", kaikki kiristää ja michelin on tiellä kun kumartaa jne. PAH.
Katselin eilen vanhoja valokuvia ja päätin, että vuoden alusta aloitan tosissani. Minä, joka olen aina ihmetellyt, että ihmiset eivät pidä itsestään huolta, niin olen nyt itse siinä tilanteessa. En jaksa, ei huvita, syöminen on ihanaa, mutta tekee laiskaksi ja se ei ole mukavaa.
Tänään ajattelin tehdä banofee-kakun ja sekin on kaikkea muuta kuin laihdutusruokaa, mutta on pakko kokeilla.
Että semmosta tällä sektorilla. Katsotaan miten tytön käy joulun haminoissa. Pyrin siihen, että 80 kg ei menisi rikki. Se olisi jotain uskomatonta.
Lenkkikaveri Iines, 7 kk, portugalin podengo (small)
