maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kyytiä kiloille

Moikka taas,
jotain on tapahtunut, mutta ei vielä mitään mullistavaa. Takana on tuttavapariskunnan "Arvostele mun illallinen" perjantai, Helsinki-tapas -lauantai ja grillisunnuntai, joten koville ottaa. Liikuntaa olen lisännyt ja tänään taas on paluu arkeen eli ohjelmassa on kaikennäköistä liikuntaa (lenkkeily, sali, vesijuoksu). Eihän se varsinaisesti laihduta, mutta kiinteyttää, tekee hyvää ja silloin ei tule ainakaan syötyä.

Ostin Hanna Partasen "Kyytiä kiloille Arjen pienillä valinnoilla" -kirjan alesta. Ei huono kirja ollenkaan.Jo otsikkotasolla kirja antaa itsestään hyvän kuvan: Miksi syöt? Nykymaailman houkutukset, Ajattele ensin, syö sitten, Koolla on väliä, Vaarallinen ostosviidakko ja Kokonaisuus ratkaisee.

Hanna antaa järkevästi myös ostoskorille lautasmallin: " Täytä kori tai ostoskäryy puolilleen kasviksia, hedelmiä ja marjoja".
Pakkausmerkinnät täytyy lukea, jotta näkee mitä tuote oikeasti sisältää.
Leivän kohdalla täytyy kiinnittää huomioita myös suolan määrään.
Yksi pikkujuttu myös: Jättipussissa makeisia (n. 400g) on noin sata (100) sokeripalaa = kamala juttu. Minä en syö selkeätä sokeria enkä virvoitusjuomia, mutta makeisia sitäkin enemmän.Jättikokoinen pakkaus = jättikokoinen ihminen = amerikka tulossa Suomeen, niinpä.

GDA-merkintä = viitteellinen päiväsaantimerkintä, joka kertoo tuotteiden ravintosisällöstä suhteessa päiväsaantiin. Vertauskohteena on aikuisen 2000 kilokalorin päivittäinen energian ja ravintoaineiden saanti. On huomattava annoskoko mille määrät on annettu, muuten voi mennä "metsään".

Hannan viesti laihduttajille on myös se, että ei saa lopettaa syömistä, jos kroppa menee säästöliekille, laihtuminen loppuu, joten yritän muistaa syödä sen verran, että kropalle riittää töitä. Palaillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti