lauantai 31. heinäkuuta 2021

Töissä taas

Lomat on lomittu ja palasin töihin paria päivää aikaisemmin kuin olin suunnitellut.Lomailmatkin loppuivat samaan aikaan, siis niiltä joille helle on se ainoa lomailma. 

Lomareissun jälkeen on tutustuttu lähiympäristöön enemmän tai vähemmän. Räikee2021 purkutalotaidetta on Nummella, Katumalla ja Hauholla. Alla muutamia esimerkkejä. Talot on maalattu vain ulkopuolelta.

 Lisäksi Hämeenlinnan keskustassa Kortteli2:ssa on Rönsy -taidetta. Voi sanoa, että siellä tosiaan rönsyää, niin erilaisia teoksia siellä on. Mutta on mielenkiintoinen. Tässä sieltäkin muutamia otoksia.





Herkuteltuakin on tullut metsässä, kotona sekä monissa kahviloissa ja muutamalla terassillakin on piipahdettu. Mansikat ostettiin useammasta paikasta ja mustikassa kävin torilla.



Tämä on kesän ehdottomasti paras jätskitötterö. Se on Turengin Aseman terassilta. Uusi maku minulle, vadelma ja salmiakki.

Kahtoilammella olen uinut eniten sitten lapsuusvuosien. Vesi on ollut tosi lämmintä mutta "märkää".

Tähän kuvaan on hyvä päättää. Siinä on rentoa meininkiä. Käytiin työkaverin kanssa syömässä Millersbbq -ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja lähtiessä tuli vastaan näin hieno saareke. Pakkohan se oli kuva ottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti