maanantai 6. marraskuuta 2017

Kiirettä pitää

Lokakuu mennä hurahti ja marraskuukin on jo hyvässä vauhdissa. Kalenteri on täynnä, katsoo sitä mihin suuntaan tahansa.
Myskyluodon Maijaa oltiin katsomassa ja kuulemassa Helsinkin kaupunginteatterissa. Hienot olivat lavasteet eikä itse musikaalissakaan mitään vikaa ollut.
Myös Tuuren konsertti kuului syksyyn. Toinen kerta ja edelleen yhtä hyvä!
 Hiukan erilaisia koiralenkkejä on tehty aina kun on ollut mahdollista. Ja kamera tietty mukana.
Hämeen linnassa on aina kuvattavaa. On se vaan niin hieno ja ihanan muuttumaton.
Helsingin kirjamessut on jokasyksyinen must-tapahtuma. Vein Jenni Haukiolle lahjaksi Solinan upean esikoisrunokirjan.

Sinun omasi -juhlakonsertti otti myös yleisönsä.
Upeat esiintyjät, orkesteri ja Jukka Rintalan 10 pukua solisteilla ja naispuolisilla orkesterin jäsenillä.
Tuntematon sotilas ei jättänyt kylmäksi, päin vastoin, nenäliinaa tarvittiin. Erittäin hyvä!
Valokuvaus vie myös oman aikansa, mutta antaa myös mielihyvää ja uusia näkökulmia.
 Viola on erittäin valokuvauksellinenI
 Iines ja Ansa onnistuvat kuvissa lähinnä silloin kun he ovat lähes unessa.
Aamutee- ja aamiaiskuvia on Instagramissa lähes kyllästymiseen saakka.
Marraskuun harmautta mutta elämän parhautta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti