sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Halataan puita ja luetaan

On ollut puunhalausviikkoa ja positiivisuusviikkoa.
 On halattu isoa puuta.
Ja pientä puuta. Ja yritetty hymyillä leveästi aina kun se on ollut mahdollista.


Tänään on lukemisen päivä eli vietetään YK:n kansainvälistä lukutaidon päivää (8.9.19).
Read Hour alkaa klo 19 joka tarkoittaa sitä, että tunnin ajan pitäisi lukea.
 Lukeminen on mukavaa jos lukee sellaista kirjaa tai muuta lähdettä, jonka aihe kiinnostaa.
Minä ostin pari englanninkielistä Muumi-kirjaa, jotta oppisin englantia. Toista olen aloittanut, mutta en lukenut loppuun. Niin ja englannin kieli ei ole parantunut. Kai sen eteen pitäisi oikeasti tehdä jotain ihan niin kuin paljon muunkin eteen.
Mutta lukutaito on hienoa asia, lukutaidottomia alkaa olla jo meillä Suomessakin ja se on hälyttävää. Nyt kirja käteen, kello on iltaseitsemän.
Moi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti